5 merkkiä, että elämäsi kaipaa kipeästi lisää tyhjää tilaa

Kenkä uppoaa pehmeään sammalmättääseen, kohta rinne muuttuu karuksi ja jyrkäksi kallioksi. Huipulla viima on kirpeä. Vedän hupun tiukasti korvien suojaksi. Edessä aukeaa Norjanmeri, vastaranta silmänkantamattomissa. Sumu peittää vuorenhuiput ja häivyttää kaikelta rajat. Kuin seisoisi maailman laidalla.

Täysin odottamatta minut valtaa selittämätön tunne, joka on samalla turvallisuutta ja ääretöntä haikeutta. Unohdan, mitä kello on tai mikä viikonpäivä on, kauanko olen seissyt tässä, onko aamu vai ilta.

Ajattelen kolmea sanaa: Nyt on hyvä.

En tarvitse muuta, vain tämän näkymän ja korviin käyvän tuulen. Haikeus kai johtuu siitä, etten muista, milloin viimeksi olisin tuntenut samoin, kokenut yhtä täydellisen läsnäolon hetken ja mielen tyhjenemisen.

Kun palaan Pohjois-Norjasta Helsinkiin, kotiin ja töihin, yritän palauttaa tunteesta edes pienen siivun. Miten mahdottomalta se tuntuu. Mieli hukkuu niin nopeasti rutiinien alle. Kuinka vaikeaa on irtautua ja päästää mieli tyhjäkäynnille, edes hetkeksi.

Vuorenhuipulla koin pitkästä aikaa, miltä täydellinen joutilaisuus tuntuu.

Miten elvyttävää tyhjyys on.

Samalla aloin miettiä arkeani ja sitä, miten erilaista elämäni oli silloin, kun en sallinut itselleni yhtäkään hengähdystaukoa. Vaikka pysähtyminen on minulle edelleen haaste, nykyään tunnistan ajoissa merkit siitä, että olen ajanut arkeni liian ahtaalle.

Nuo merkit paljastavat, että elämä kaipaa kipeästi lisää tyhjää tilaa. Ennen kuin uupuu ja tulee äkkipysähdys, kuten minulle kävi.

1. Hyvä flow muuttuu huonoksi

Usein puhutaan hyvästä flow’sta, jossa ajantaju katoaa. Se on toisinaan helppo sotkea ajan valumiseen, jossa päivä vaihtuu toiseen huomaamatta, kuin katselisi elämäänsä sivusta. Aika usein tuo tunne vihjaa siitä, että arkea ohjaa iloton suorittaminen.

Myös hyvässä flow’ssa aika kuluu nopeasti, mutta se tuntuu rikkaalta. Päivän päättyessä on onnellinen ja ravittu olo, ei ahdistunut nälkä: Miksi aika valui taas hukkaan? Miksi en saanut tänäänkään enempää aikaiseksi?

Joskus hyvä flow löytyy kysymällä, milloin viimeksi on kadottanut todella ajantajun. Milloin on ajatellut, ettei ajankululla ole lainkaan merkitystä, sillä jokainen sekunti tuntuu rikkaalta. Minulle noita hetkiä tuovat hersyvät keskustelut ystävien kanssa, kauniit luonnonmaisemat, pianonsoitto tai laulaminen, parhaimmillaan myös kirjoittaminen.

Kun olen opetellut tunnistamaan hyvän ja huonon flow’n eron, olen oppinut erottamaan, milloin suoritan ja milloin todella elän. Se ei tarkoita, että flow’ta tarvitsisi metsästää joka hetki. Flow on parhaimmillaankin harvinaista. Kunhan arjessa olisi edes silloin tällöin hetkiä, jotka ravitsevat sisäisesti. Tekemistä, jota ei tehdä siksi, että pitäisi, vaan siksi, että voi.

2. Ajattelet, että joutilaisuus on yhtä kuin tylsyys

Lapsena kauhistuin mökkiviikonloppuja maalla. Miten ajan saisi kulumaan nopeammin! Vain ajatus lauantain lastenohjelmista lohdutti. Muistelen tuota nyt naureskellen, vaikka minusta on aikuisena tullut melkein samanlainen: heti tyhjän hetken tullen puhelin kourassa.

Testi on paljastava: miten toimit tyhjän hetken tullen, vaikkapa bussipysäkillä tai kauppakävelyllä? Päästätkö ajatuksensa liikkumaan vapaana, keskitytkö tarkkailemaan ympäristöä vai keksitkö välittömästi sijaistekemistä? Kauhistuttaako ajatuskin toimettomuudesta, koska se kääntyy heti omassa mielessä tylsyydeksi?

Ei tyhjä hetki ole itsessään tylsää, ennen kuin arvotamme sen tylsyydeksi. Tyhjyys on neutraalia, ja juuri siinä on sen voima.

Tyhjyys on peili, jossa itseään voi tarkastella puhtaimmillaan.

Jos arvottaa toimettomuuden tylsäksi jo valmiiksi, vie samalla mahdollisuuden joutilaisuudelta eikä anna sen ruokkia luovuutta. Silloin sulkee silmänsä odottamattomilta havainnoilta ja kytköksiltä, jotka voivat syntyä vain tyhjässä tilassa.

3. Ajatuskin pysähtymisestä pelottaa

Ehkä pakenet seisahtumista, koska et tiedä, mitä kohtaisit tyhjyydessä. Ehkä väistelet jatkuvalla touhuamisella ahdistavia ajatuksia, kenties myös niitä puolia itsessäsi, joista et niin pidä. Ehkä pelkäät, ettet tunnistaisi itseäsi lainkaan. Samasta syystä moni kammoksuu ajatusta yksin matkustamisesta. Miten sitä viihtyisi omassa seurassaan?

Minä pelkäsin pysähtymistä puolet elämästäni.

Siksi hukutin ja lopulta hukkasin itseni jatkuvaan kiireeseen. Totuin olotilaani ja väitin itselleni, että en ole riittävä ilman jatkuvia suorituksia. Että elämän kuuluu olla juuri tällaista. Todellisuudessa minä pakenin, ja pakeneminen on kuluttavaa.

Vieläkin välillä ajan itseni samaan pyörään. Sitten pysäytän itseni vahingossa tai tietoisesti meditoimaan, joogamatolle tai vain hengittelemään ja hätkähdän, kun pintaan nousee heti tunneryöppy: surua, ahdistusta, stressiä. Mutta nyt tiedän, ettei tunnekirjoa tarvitse pelätä, vaan se on rikkaus. Siitä tietää, että on kohdannut tunteensa tyhjässä tilassa. On antanut niiden tulla ja mennä, tuomitsematta.

4. Kehosi tuntuu toisinaan vieraalta

Muistan elävästi yhden salitreenin vuosien takaa. Kesken harjoituksen havahduin yhtäkkiä outoon tunteeseen: kuin joku muu olisi liikuttanut painoa ylös alas ja olisin katsellut itseäni ulkopuolelta.

Silloin pelästyinkin hiukan, mutta nyt ymmärrän, mistä tunne juontui. Olin jo pitkään suorittanut tarkkaa treeniohjelmaa ajattelematta lainkaan, nautinko siitä. Huhkin lähinnä ulkonäkö edellä, ehkä siksikin, että fitness oli muotia.

Ja lopulta tuo yksittäinen vierauden hetki heijasteli koko arkeani. En kertaakaan pysähtynyt kysymään, nautinko tästä todella, tekisinkö mieluummin jotain muuta. En varmaankaan olisi edes osannut vastata.

Jos elämänsä suorittaa liian täyteen, pahimmillaan enää ole lainkaan läsnä omassa kehossaan. Se alkaa tuntua vieraalta, ehkä jopa jonkun toisen keholta. Se on alkusoitto uupumukselle, sillä vierasta ei osaa pysähtyä kuuntelemaan, arvostamaan ja hoitamaan ennen kuin on pakko.

Silloin tehokkain työkalu on huomaaminen ja sen jälkeen kyseenalaistaminen:

Ketä varten suoritan? Mitä saavutan sillä, että teen asioita joista en oikeastaan nauti?

5. Metsästät läsnäoloa huippukokemuksista

Elämässäni oli pitkä kausi, kun mikään ei tuntunut miltään, sillä jatkuva stressi söi värit. En silloin tiennyt, että ratkaisu olisi ollut höllentäminen. Halusin kipeästi taas tuntea aitoa iloa ja läsnäoloa ja ajattelin, että ratkaisu on metsästää sitä vain korkeammalta ja kauempaa. Uusista harrastuksista, ruoista, matkakohteista…

Mutta ei tyhjyys muutu ravitsevaksi, ennen kuin näkee ensin rikkaat hetket lähellään. Tavallinen koti-ilta tai työ voi muuttua rikkaaksi ilman että elämä ulkoisesti muuttuisi lainkaan. Kun vain väljentää aikataulua ja antaa itselleen luvan olla. Ajattelee, että juuri nyt olen siellä missä minun pitääkin.

Jos aina kaipaa toisaalle – viikonloppuun, lomalle, pois omasta arjestaan ja mielestään – ei koskaan voi kokea aitoa, syvää läsnäoloa.

Kun kiipesin vuorenhuipulle Norjassa, luulin, että hetken taika oli vieraan maiseman eksotiikassa, sumussa, aavassa ja hiljaisuudessa. Oikeastaan taika oli siinä, miten katsoin tuota maisemaa ja mitä mielessäni tapahtui. Taika oli siinä, että uskalsin ottaa tyhjyyden vastaan. Uskalsin ottaa itseni vastaan.

Enkä kohdannutkaan mitään pelottavaa, vaan ystävän.

 

Lue myös