Kaikkien päivien ei ole tarkoitus tuntua hyvältä – uskallatko olla rehellinen itsellesi siitä, mitä koet?

Avauduin viime viikolla omaan Instagramiini siitä, miten paskoja päiviä minulla oli ollut. Ajattelin, että juuri tästä aiheesta voisin kirjoittaa myös tänne blogiin – ei siis siitä, miten paskaa joku asia on – vaan siitä, miten sellainenkin kuuluu välillä asiaan.

Jos olen rehellinen, minä en ole aina tasapainoinen. Enkä todellakaan ole aina iloinen.

Joskus, kun mielentila on jotain täysin vastakkaista noille kahdelle, siihen voi auttaa hyvään keskittyminen. Vaikkapa kolmen asian listaaminen, jotka ovat nyt elämässä hyvin. Tai liike, joka on niin kovin tärkeä lääke – tanssi, juokseminen, jooga, tai joku muu joka saa hien pintaan ja yliaktiivisen mielen tähän hetkeen, omaan kehoon. Tai sitten jokin niin simppeli asia kuin meditaatio. Tai metsässä käveleminen.

Sitten on sellaisia päiviä, joihin ei auta mikään. Sellaisia, jolloin pelkkä ajatus meditoinnista hermostuttaa. Sellaisia, jolloin joogaharjoituksen jälkeen en todellakaan ole mielissäni siitä, mitä itsestäni löysin, vaan sen sijaan olen turhautunut ja vihainen.

Kaikenlaiset kiukkupussin kesytys -tekniikat ovat hyviä, ja ihan oikeasti tärkeitä – sillä ne toimivat ankkureina ja ainakin itseäni estävät vajoamasta päiväkausiksi syvyyksiin. Niistä on hyötyä, ja edelleen liputan kiitollisuus-harjoituksille – mutta on myös tärkeää ymmärtää, ettei näiden tekniikoiden varjolla ole tarkoitus paeta omaa pahaa oloa.

Kuva: Pinja Mitrovitch

Joitakin vuosia sitten, kun aloin lukea henkisempää kirjallisuutta, tutustuin vetovoiman lakiin ja surffailin Pinterestissä peukuttamassa Good vibes only -kuvia, ajauduin myös kuvittelemaan, että tästä eteenpäin sitä on sitten vain hyvissä viboissa. Tiedättekö mitä tarkoitan – jos olen surullinen, siirrän ajatukseni positiivisiksi. Jos jonkun käytös suututtaa, opettelen ymmärtämään miksi ja mistä se kumpuaa, jotta ei suututtaisi. Minua pelotti, että jos nyt annan ikäville tunteille valtaa, saan elämääni lisää ikäviä asioita, koska niin vetovoiman laki toimii.

Täysin tajuamatta mitä olin tekemässä jatkoin itseni ja tunteideni yli ajelemista ja sellaisten ajatusten ja tunteiden välttelyä, jotka sattuivat. Jotka olisivat voineet opettaa minulle niin paljon. Harjoitin edelleen täysin samaa toimintaa, mitä olin tehnyt aikaisemmin, silloin kun pakenin milloin mihinkin – alkoholiin, ihmissuhde-sekoiluihin tai syömishäiriöön. Sama ydin, eri paketti. Se oli vain sellainen kauniimpi paketti, joka tuntui sallitulta. 

Koko maailmani tuntui kiepsahtavan raiteltaan (jälleen kerran, näitä tuntuu tapahtuvan aika tasaisin väliajoin, kiitos siitä elämä), ja jouduin tilanteeseen, jossa minulla ei enää ollut muuta vaihtoehtoa kuin katsoa kaikkea mitä olin yrittänyt piilottaa. Sitä kaikkea, mikä sattuu. Kaikki mitä tein ja miten elin, alkoi muuttua. Ja sitten palaset alkoivat loksahdella uudelleen paikalleen. Se, mitä hyvinvointi tai henkisyys tai jooga tai mikä tahansa, mikä oli jo minulle niin tärkeää, muotoutui uudelleen.

Ei elämän ole tarkoitus tuntua aina hyvältä. Ihmisenä olemisen diiliin kuuluu se, ettei kaikki ole aina ihanaa, ja niin ärsyttävää kuin se onkin, sen hyväksyminen vapauttaa ihan hirveästi energiaa. Kun olet ihminen, on erilaisia päiviä. Erilaisia jaksoja. Viikkoja. Tunteita. Kokemuksia. Kaikenlaisia viboja, ei vain niitä hyviä. Jos tästä ihmiskokemuksesta blokkaa joitain osia pois, kieltää itsensä – eikä sillä ole oikein ikinä hyviä seuraamuksia.

Välillä on paskoja päiviä. Välillä ne ovat tosi vaikeita ja välillä käy juuri niin, että koko maailma kiepsahtaa raiteiltaan. Välillä on niin, ettei oikein ole isompaa syytä, kiukuttaa vaan ja on vaikeaa. Sitten on taas parempia päiviä, välillä neutraaleja. Hyviä ja erityisen hyviä. Ja minun mielestäni kaikille niille saisi antaa yhtä isosti arvoa. (Ja se, että elää ihan tavallista ihmiselämää kaikkine tunteineen ei tarkoita, että magneetin lailla vetäisi puoleensa kaikkea pahaa – tämä on muistutus sinulle joka uskot vetovoiman lakiin.)

Pysyäkseni edelleen rehellisenä, tällä hetkellä kaikki tuntuu neutraalilta. Sellaiselta myrskyn jälkeiseltä tyyneltä. Melko tasapainoiselta, toisaalta aika hyvältä. Olen rehellinen myös siitä, että edelleen jotkut vaikeat päivät tuntuvat, noh, vaikeilta. Syyllistäviltä, ettei näin saisi olla. Ne ovat sellaisia, jolloin kaikista eniten tarvitsen muistutusta itseltäni tai joltakin ihanalta vierelläni, että se on ihan ok. Saa olla kiukkupussina. Saa masentaa. Silloinkin, kun ei ole erityistä syytä. 

Ja sinulle, missä ikinä oletkin tällä hetkellä, varsinkin jos olet siellä vaikeammassa päädyssä: se on ihan ok. Jos sinulla on joku oma lääke olon hoitamiseen, käytä sitä, ei väliä auttaako se vai ei. Keitetään yhdessä kuppi teetä ja kilistetään just tälle päivälle, mitä ikinä se sinulle onkaan.

Lue myös

2 comments

    1. Sanopas muuta. Aina ei tarvitsisi lähteä analysoimaan tai miettimään liian pitkälle. Antaa ärsyttää – sekin menee ohi aikanaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.