Mitä jos puhuisimme kauneudesta vähemmän?

Viime kesänä koin yllättäen voimakkaan vapauden tunteen.

Takana oli useampi päivä vaellusreissulla pohjoisessa. En ollut päässyt pesemään hiuksiani kunnolla päiviin, kuljin meikittä ja vaatteet kurassa. Ihoni ei voinut mitenkään kummoisesti. Muistan, kuinka lähtiessäni olin hermoillut, etten voi näyttäytyä tällaisena kenellekään. Kotioloissa nimittäin käyn harvoin meikittä edes kaupassa tai salilla.

Samassa kukkulalle kavutessani tajusin, että minulla oli kehossani parempi olo kuin aikoihin. Ei siksi, että olisin tuntenut itseäni erityisen kauniiksi, vaan siksi, että en yksinkertaisesti kiinnittänyt koko asiaan huomiota. Olin vain niin kiitollinen siitä, että sain kokea puhtaan merituulen ja yöttömän yön hiljaisuuden ja kehoni teki sen mahdolliseksi. Melkein purskahdin nauruun. Niin vapauttavalta tuntui, kun sade piiskoi kasvoja eikä tarvinnut kuluttaa energiaa siihen, että jokainen hiussuortuva on paikoillaan.

Silloin aloin miettiä, miten suuren osan elämästäni olenkaan tuhlannut yhteen ainoaan sanaan. Tuo sana on kaunis.

Jo lapsena opin ajattelemaan, että naisen pitää olla kaunis. Kaunis saa arvostusta, ystäviä ja työpaikkoja. Koska en tuntenut sopivani muottiin, koin, etten ole riittävä naisena. Teini-iässä tyytymättömyys syveni pakkomielteeksi, ruumiinkuvan häiriöksi, ja sen jäljet seurasivat pitkälle aikuisuuteen. En halunnut katsoa itseäni peilistä, esiintyä kuvissa tai näyttäytyä juhlissa.

Kun kehopositiivisuus tuli pintaan, sävy muuttui. Nyt sanottiinkin, että jokainen on kaunis. Tai: jokaisella on oikeus tuntea itsensä kauniiksi. Silti tunsin yhä vain tyytymättömyyttä, sillä kauneusmantrat loivat uudenlaista painetta. Entä jos ei kaikesta huolimatta pysty näkemään itseään kauniina? Alun perinhän kehopositiivisuus ei edes ottanut kantaa kauneuteen. Liikkeen tarkoitus on yksinkertaisesti se, että jokaisella keholla on lupa näkyä tasavertaisena, yhtä arvokkaana. Ulkonäöstä riippumatta.

En sen koommin pidä sanonnasta ”jokainen nainen on kaunis”. Ensinnäkin lause sulkee miehet ja muut ulkopuolelle ja sitoo kauneuden nimenomaan naisellisuuteen. Samalla se tulee vahvistaneeksi ajatusta, että juuri naiselle kauneus on merkittävää. Ketä tuo ajatus lopulta voimauttaa?

Ajattelen vilpittömästi, että kaikki kehot ovat kauniita, ainutlaatuisia, eläviä ja muuttuvia. Pidän myös omaa kehoani ainutkertaisena ja vahvana. En siltikään halua paketoida tuota arvostusta sanaan kaunis, sillä kauneus on minun korvaani jotain ihan liian pinnallista. Kauneus ei riitä kattamaan sitä syvää kunnioitusta, mitä tunnen kehoani kohtaan. En halua sitoa sitä kehoni kokoon tai muotoon.

Toki moni käyttää kaunis-sanaa paljon laajemmassa merkityksessä. Sellainen kauneus on elinvoimaa, ainutlaatuisuutta ja muuttuvuutta, sisäistä ja ulkoista hehkua, joka ei sulje ketään ulkopuolelleen. Mutta ongelma on, että merkitykset menevät niin usein ristiin.

Käytämme yhtä sanaa, mutta puhumme kuitenkin aivan eri asioista.

Kun kuuntelen muiden keskusteluja, en voi olla huomaamatta, kuinka monen puheissa kauneus on edelleen yhtä kuin länsimaiset kauneusihanteet. Jos kuulee jatkuvasti tällaista kauneuspuhetta ympärillään eikä itse satu istumaan ihanteisiin, niin onko kovinkaan helppoa tuntea itsensä kauniiksi, riittäväksi? Ainakaan minulle se ei ole ollut.

Toinen ongelma on, että usein kaunis-sanaan liittyy ajatus toisen katseesta. Kauneus on jotain sellaista, mitä muut havaitsevat sinussa, ei oma kokemuksesi. Muilla on siis valta määritellä, oletko riittävä vai et. Omakin itsetuntoni oli pitkään kehujen varassa. Kun joku sanoi kohteliaisuuden, kuljin hetken aikaa suupielet korvissa. Mutta tyytymättömyys oli aina nurkan takana, yhden poikkipuolisen sanan päässä.

Jos kauneus ei ole sisäinen tunne, se on haurasta.

Kun toivuin syömishäiriöstä ja painoni nousi normaaliksi, sain kuulla monelta, että näytän nyt viehättävämmältä. Sanojat varmasti tarkoittivat hyvää, mutta samalla tunsin ikävän piston: nytkö vasta olen riittävä, kun kehoni on lähempänä ihanteita?

Kehon muutosten kehuminen on usein ongelmallista, koska siihen on sisäänkirjoitettu ajatus, että aiempi versio oli jollain tavalla huonompi. Sana kaunis sisältää väistämättä vastinparin ruma.

Sana kaunis on ongelmallinen aina, kun se sulkee osan ihmisistä pois, ja aika usein se sulkee.

Kaiken sen jälkeen, mitä kehoni on käynyt läpi, minua ei juurikaan kiinnosta, onko se muiden silmissä viehättävä, sopusuhtainen tai ihanteiden mukainen. Olen vain pohjattoman kiitollinen siitä, että kehoni on kestänyt, jaksanut ja vahvistunut. Olen onnellinen siitä, että se edelleen kantaa minua päivästä toiseen ja antaa kehykset kaikelle, mikä elämässäni on tärkeää: parisuhteelle, perheelle, ystäville, luonnolle, luovuudelle.

Siksi olen alkanut käyttää kaunis-sanaa vähemmän ja vähemmän ja haastanut keksimään itsestäni ja läheisistäni muita kehuja. Se ei tarkoita, että kieltäisin heidän kauneuttaan – tahdon vain nostaa esille muita, paljon tärkeämpiä, syvällisempiä ja kiinnostavampia ominaisuuksia.

Eikä se tarkoita, ettei voisi nauttia kauniista vaatteista, laittautumisesta tai kohteliaisuuksista. Mutta kun ulkonäkö ei ole enää elämän keskipiste, siihen ei enää sido arvoaan. Se ei ahdista, lamaannuta ja estä toteuttamasta omia unelmia.

Jos totta puhutaan, välillä tahtoisin heittää koko kaunis-sanan roskiin samalla tavalla kuin aikanaan heitin vaa’an. Miksi sitoisin arvoani kiloihin tai sen kummemmin muihinkaan ulkoisiin määreisiin tai adjektiiveihin?

Uskomukset ovat sitkeässä, mutta ne murtuvat, kun niitä haastaa sitkeästi ja lempeästi. En ole edelleenkään täysin vapaa paineista, mutta viime aikoina olen alkanut hiljalleen löytää viimekesäisen tunteen uudelleen. Tuohon vapauteen ei kuulu se, että minun olisi pakko tuntea itseäni kauniiksi. Se ei yksinkertaisesti ole tärkeää.

Kuvittele, miten paljon energiaa ja aikaa vapautuisi muulle, jos ei tarvitsisi tuntea paineita siitä, että kasvot eivät näytä pyöreiltä tai väsyneiltä, vyötäröllä ei ole liikaa kiloja tai korostavatko vaatteet oikeita paikkoja. Miten paljon välittömämmin olisit läsnä läheisellesi.

Miten paljon merkityksellisempiä keskusteluja kävisimme, jos puhuisimme kauneudesta vähemmän.

 

Lue myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.